Substraateissa viljely ymmärretään usein väärin. Substraatti on synonyymi kaikille alustoille, joissa – tai joiden päällä – kasvi voi kasvaa. Substraatti – tai viljelyalusta – pitää kasvin paikallaan. Substraatteja ovat ruukutusmultakomposti, kookos ja vuorivilla.
Viljely substraateissa
Substraatissa viljelylle on kaksi perusmetodia; run-to-waste- ja kiertojärjestelmä. Run-to-waste-järjestelmässä ravinnevesi kulkee juuriston läpi vain kerran, jonka jälkeen se poistetaan. Tämä on päinvastoin kuin muissa järjestelmissä, joissa ravinnevesi käytetään uudestaan, esimerkiksi ns. kiertojärjestelmissä.
Run-to-waste-järjestelmissä tehdään ero vuorovaikutteisten ja ei-vuorovaikutteisten substraattien välillä. Yleisesti tunnettu ravinnesubstraatti on ruukutusmultakomposti. Muut substraatit kykenevät pitämään ravinteita, esim. kookoskuitu, jonka ravinteidenantoon ja -säilyttämiseen liittyvät ominaisuudet eroavat ruukutusmultakompostin vastaavista.
CANNA on kehittänyt CANNA TERRA -valikoiman ruukutusmultakompostiviljelyyn. CANNA COCO on kehitetty kookosalustalle. CANNA HYDRO on tarkoitettu substraateille, jotka eivät juurikaan pidä ainesosia, eivätkä myöskään vapauta niitä: ns. inerteille substraateille.
Run-to-waste-järjestelmän käyttö inerteissä substraateissa
Viljely inertillä substraatilla run-to-waste-järjestelmässä takaa runsaat sadot. Tämä – yhdessä inertin vuorivillasubstraatin kanssa – onkin alankomaalaisten viljelijöiden eniten käyttämä viljelymenetelmä. Kyseessä ei kuitenkaan ole vaivattomin viljelymenetelmä, sillä pääsee runsaisiin satoihin ainoastaan omaksumalla ammattilaisten lähestymistavan.
Tämän viljelyalustan etu on, että ravinneveden tarkka koostumus on tiedossa ja siten se, mitä ravinteita kasveille annetaan. Poistettu vesi menee kuitenkin suoraan ympäristöön, joten on hyvin tärkeää, että valittu ravitsemus on kehitetty nimenomaisesti käytettävälle viljelyalustalle. Vain silloin voi olla varma, että ympäristöön päätyy mahdollisimman vähän jäämiä. CANNA HYDRO on kehitetty nimenomaisesti tälle viljelymenetelmälle.
Vesiviljelyn plussat ja miinukset
Vesiviljelyn etuja on mahdollisuus seurata tarkasti ravinteidenantoa, annetun veden määrää ja pH-tasoa. Monia muitakin etuja on. Ruukutusmultaseoksiin liittyvien tautien tai rikkakasvien mukanaan tuomia ongelmia ei juurikaan ole; vesiviljelyssä käytettävät substraatit ovat rikkakasvi- ja tautivapaita, sen vuoksi niitä usein sanotaankin steriileiksi. Lisäksi viljelyalustan pH-tason ja sähköisen johtavuuden (EC) mittaaminen on yksinkertaista. Sähköinen johtavuus kertoo arvion liuenneiden suolojen kokonaismäärästä.
Vesiviljelyn haittapuoli on, että käytettyä substraattia ei voi aina uudelleenkäyttää tai kierrättää. Toinen haittapuoli on substraattien ja tarvittavan välineistön vaatima suurempi alkuinvestointi. Mutta siihen käytetyt rahat saa kyllä takaisin parempien satojen muodossa.
Taulukko 1: Katsaus run-to-waste-järjestelmän hyviin ja huonoihin puoliin, kun käytössä on inertti substraatti:
| Avoin järjestelmä (run-to-waste) | Suljetut järjestelmät (kiertojärjestelmä) | |
|---|---|---|
| Edut | Kasvit saavat jatkuvasti tuoreita ravinteita Sopii myös huonompilaatuiselle hanavedelle (EC 0,75 tai korkeampi). |
Ei poistoveden hävittämistä. Juuret saavat paljon ilmaa |
| Haitat | Veden ja ravinteiden hävikki suurempi. Poistovesi pitää hävittää |
Taudit voivat levitä järjestelmässä ravinneveden myötävaikutuksella Ravinteiden pH- ja EC-arvoja täytyy seurata tiiviimmin |
| Ravinne | CANNA HYDRO | CANNA AQUA |
Vuorivillan taustaa
Vuorivillan keksimistä ei tarkkaan tiedetä, jotain kuitenkin:
Vuorivilla keksittiin sattumalta vuonna 1840. Kiivetessään Havaijilla tulivuoren rinnettä tutkijat huomasivat puissa roikkumassa pitkiä, valkoisia rihmoja. Paikalliset asukkaat uskoivat niiden olevan Jumalan hiuksia, joita hän huonolla tuulella ollessaan veti esiin tulivuoresta. Tutkimukset kuitenkin osoittivat Jumalan hiusten olevan diabaasi-kiveä, alun perin nestemäistä vulkaanista kiveä, joka jäähdyttyään lensi tulivuoresta tuulen viemänä.
Nykyään vuorivillaa valmistetaan teollisesti. Vulkaaninen kivi jauhetaan rakeiksi. Rakeet poltetaan 1 500 °C:n kuumuudessa, jossa ne sulavat. Sen jälkeen tämä viskoosinen aine kaadetaan nopeasti pyörivälle tasolle. Tällöin muodostuu pisaroita, joista jokainen venytetään pitkäksi kuiduksi. Kuidut kovetetaan uunissa ja yhdistetään sen jälkeen vuorivillalevyiksi. Valmis tuote leikataan sitten kokoon. Tässä prosessissa 1 m3 raakamateriaalia muuttuu 90 m3 vuorivillaa. Valmistetta käytetään lämpö-, palo- ja äänieristeenä, ja 1970-luvun alussa keksittiin, että vuorivilla voisi toimia hyvin myös kasvien viljelyalustana. Laajassa mittakaavassa sitä alettiin käyttää viljelyyn Alankomaissa vuonna 1975.
Rakennuksissa lämpö- ja äänieristyksenä käytettävä vuorivilla ei sovellu kasvien viljelyyn. Tämä siksi, että valmisteeseen on lisätty mineraaliöljyä, jotta materiaali olisi vettähylkivä.
Vuorivillasta on kehitetty puutarhaviljelyyn variantti, joka imee ja pitää vettä suuria määriä. Tällä vuorivillan variantilla on merkittävä kapillaarikyky, se pystyy toisin sanoen pitämään vettä suuria määriä. Tämän tyyppinen vuorivilla voi pitää vettä jopa 80 % ja sisältää silti 15 % ilmaa. Loput 5 % on vuorivillaa itseään.
Koska jokaisella satolajikkeella on omat vaatimuksensa, vuorivillasta on kehitetty eri tyyppejä. Suurimmat eroavuudet löytyvät kuitujen rakenteesta – vaaka- tai pystysuuntaiset –, paksuudesta ja tiheydestä. Vuorivillaa saa monenmuotoisena ja -kokoisena; esimerkiksi pieninä ruukkuina tai kuutioina – idätykseen ja lisäämiseen käytettäviksi –, joissa siemenet ja pistokkaat voivat juurtua. Nämä kuutiot liitetään blokkeihin, joissa taimet voivat jatkaa kasvamistaan. Levyjä löytyy kaikenkokoisina. Blokit taimineen voidaan laittaa näihin levyihin.
Monet kasvit eivät halua kasvaa "jalat märkinä". Liian pehmeä vuorivillalevy pitää liian paljon vettä, ja liian kova ei anna juurille tilaa kasvaa. Kova levy tarkoittaa sitä, että kasvi käyttää suuren osan energiastaan juurten kasvattamiseen – energiaa, jota kasvi tarvitsisi ennemmin maanpinnan yläpuolella kasvamiseen. Ihanteellinen vuorivillalevy ei siten saa olla liian kova ja sillä on oltava vaakasuuntainen rakenne, jotta juurilla on tilaa kasvaa. Kasvin laatu määräytyy pitkälti maanpinnan alla, itse asiassa 50-prosenttisesti, joten mitä suurempi juurten tilavuus, sitä terveempi kasvi ja runsaampi sato.
Useimmat vuorivillalevyt kääritään muoviin, jolloin ne on helppo esikastella. Esikastelussa kuiviksi jääneet kohdat eivät tule viljelyn aikana enää märemmiksi; näin ollen esikastelu on tehtävä huolellisesti.
Ympäristövaikutukset
Eräs viljelyssä usein unohtunut asia on ravinteita sisältävä jätevesi, joka päätyy viemäröintijärjestelmään. CANNA HYDRO -ravinteiden poistovesi ei sisällä myrkyllisiä aineita, joten ympäristön kuormitus on minimaalista. Toinen merkittävä ero CANNA HYDRO -ravinteiden ja muiden run-to-waste-järjestelmässä käytettävien valmisteiden välillä koskee käytettyjä raaka-aineita. Koska CANNA valitsee valmisteilleen mahdollisimman puhtaat raaka-aineet, valumavesi sisältää raskasmetallihiukkasia todella vähän. Toinen tärkeä ero muihin run-to-waste-valmisteisiin on, että CANNA HYDRO -ravinteiden valmistusresepti ei sisällä lainkaan punaista rautaoksidia. Käsitys siitä, että kasvien on helpompi imeä punaista rautaoksidia, sopii yhteen vain korkeiden pH-arvojen kanssa; run-to-waste-viljelyjärjestelmien pH on liian matala. Monissa valmisteissa on suuret määrät punaista rautaoksidia, sillä halutaan varmistaa, että kasvi voi imeä riittävästi rautaa, mutta suurin osa tästä raudasta ei päädy kasville. CANNA käyttää HYDRO-valmisteissaan punaisen rautaoksidin asemesta keltaista erityisvarianttia. Kasvi pystyy imemään tätä keltaista varianttia hyvin juuriympäristön pH-arvolla. Keltaista rautaoksidia tarvitaan merkittävästi vähemmän kuin yleisesti käytettyä punaista rautaoksidia. Mielikuva siitä, että run-to-waste-järjestelmät ovat ympäristölle haitallisempia kuin kiertojärjestelmät, ei siis ole täysin paikkansapitävä. Molemmilla järjestelmillä on jätevetensä; run-to-waste-järjestelmistä ja kiertojärjestelmistä jatkuvasti valuva noro on aika ajoin suhteellisen suuri. Jäteveden määrä riippuu vedenantojärjestelmästä ja substraatin kuivuusasteesta, kuiva substraatti vaatii märkää enemmän ravinnevettä, se ei siis riipu viljelyjärjestelmän tyypistä.
