CANNA HYDRO -ravinteet on kehitetty antamaan parhaat mahdolliset tulokset yhdessä inerttien substraattien kanssa käytettäessä. Vuorivilla on inerteistä substraateista yleisimmin käytetty.

Substraatti

Vuorivilla on hollantilaisten puutarhaviljelijöiden paljolti käyttämä substraatti, koska se – kaikista inerteistä substraateista – takaa juurten nopean kehittymisen hyväksi juuristoksi, on helposti hallittavissa ja sillä on myös hyvät tukevat ominaisuudet. Vuorivillassa kasvavat kasvit pysyvät pystyssä ilman tukea.

Vuorivillan lisäksi on monia muita inerttejä substraatteja. Tässä osiossa esittelemme niistä muutamia, mutta koska vuorivilla on laajalti levinnyt ja yleisesti käyttökelpoinen, käsittelemme vuorivillassa viljelyä yksityiskohtaisemmin.

Substraateissa viljelyn historiaa

Vaikka ensimmäiset viljelijät havaitsivat nopeasti, että kasvit kasvavat paremmin toisten kasvien jäännöksissä ja lannassa, kesti tuhansia vuosia, ennen kuin ymmärrettiin miksi niin on. Tutkimus kasvisravinteista alkoi jo hyvin kauan sitten, paljon ennen meidän aikaamme, mutta vasta melko äskettäin, n. 150 vuotta sitten, tutkijat pystyivät selvittämään tarkasti, mitkä lannan ainesosat antoivat kasveille ravintoa. Keinolannoitteiden tuotanto syntyi näiden löytöjen tuloksena.

Vähän ennen tämän aikakauden alkua Napoleon toi Alankomaihin monokulttuurin, joka tarkoittaa yhden kasvilajin viljelemistä. Näiden uusien järjestelmien yhdistelmä nosti maataloustuotannon aivan uusille tasoille.Aluksi saavutettiin huipputuloksia, mutta tämä menestys kääntyi nopeasti. Kukaan ei tuntenut näitä viljelymenetelmiä ja niiden haitoista oltiin täysin tietämättömiä. Erityisesti vihannesten viljelylle aiheutunut vahinko oli huomattava. Suuria määriä keinolannoitteita levitettiin vuosi vuoden jälkeen, mistä seurasi ongelmia ruukutusmultarakenteelle ja maan hedelmällisyydelle. Monokulttuuriin kuului, että vuosi vuoden jälkeen viljeltiin yhtä ja samaa lajiketta. Monokulttuuri toi mukanaan monia vitsauksia. Ruukutusmultaseoksiin sitoutuneet vitsaukset olivat erityisen hankalia torjua. Ratkaisua tilanteeseen tarvittiin kiireesti. Viljelijät alkoivat laittaa viljelykasveja erillisiin osastoihin ja viljellä niitä kasvatusalustoilla avomaan sijasta, näin saivat alkunsa viljelysubstraatit.

Substraateissa viljelyä alettiin harjoittaa käytännössä 1900-luvun ensimmäisellä puoliskolla. Muoviastioiden tultua saataville substraateissa viljely alkoi toden teolla edetä. Tuotantoa voitiin lisätä ja automatisoida. Kävi ilmi, että substraateissa kasvattaminen lisäsi satoja 25 prosentilla avomaalla viljelyyn verrattuna. Näin siksi, että ravinteet voidaan säätää suoraan kulloinkin vallitseviin olosuhteisiin.

1980-luvulla käyttöönotettu CANNA HYDRO mahdollisti pienimuotoisen, ammattimaisen viljelyn inerteillä alustoilla, erityisesti vuorivillassa. CANNA HYDRO -valmistetta on käytetty maailmalla menestyksellisesti jo vuosia, ja vaikka moni on yrittänyt kopioida sitä, mitään läpimurtoa ei ole nähtävissä.

Clay Pebbles

Image
Rock wool and other inert substrates

Clay Pebbles -savirakeet saadaan siten, että savi muotoillaan pelleteiksi, jotka sitten poltetaan uunissa. Tämä laajentaa saven ja tekee siitä huokoisen. Clay Pebbles -savirakeita saa monenmuotoisina ja -kokoisina ja pintarakenteeltaan kahdenlaisina; sileinä ja karkeina. Clay Pebbles -savirakeita on käytetty puutarhaviljelyssä vuodesta 1936. Niillä on se etu, että – niin kauan kuin ne ovat vielä puhtaita – niitä voidaan uudelleenkäyttää jopa viiden vuoden ajan. Clay Pebbles -rakeiden suurin haittapuoli on, että ne eivät ime kosteutta nimeksikään, tämän vuoksi ne eivät sovellu run-to-waste-substraatille. Niitä käytetään kuitenkin paljon kiertojärjestelmissä, joissa ravinteet virtaavat jatkuvasti juuriston läpi. Tämä sen vuoksi, että Clay Pebbles -rakeet tukevat hyvin ja ovat raskaampia kuin vesi, joten ne eivät kellu. Lisäksi Clay Pebbles -rakeita käytetään yhä enenevässä määrin ruukutusmultaseoksissa ja kuivatuskerroksena ruukkujen pohjalla kuitualustalla ja ruukutusmultaseoksissa viljeltäessä.

Perliitti

Image
Rock wool and other inert substrates

Perliitti on lasimainen vulkaaninen kivi, joka ensin jauhetaan ja poltetaan sitten hyvin korkeassa kuumuudessa. Perliitti on myös inertti, mutta koska sen tukevat ominaisuudet ovat rajalliset, se on suhteellisen hauras materiaali toimimaan itse viljelyalustana. Sitä voidaan kuitenkin käyttää maanparannusaineena ruukutusmultaseoksissa, erityisesti lisäämään multaseosten ilmavuutta; nykyään tähän tarkoitukseen on kuitenkin jo saatavissa ympäristöystävällisempiä ratkaisuja, esimerkiksi valkoinen turve.

Mapito

Image
Rock wool and other inert substrates

Mapito on hyvin kevyt alusta, jonka vedenpidätyskyky on rajallinen. Tämä tarkoittaa sitä, että substraatti kuivuu nopeammin ja tarvitsee sen vuoksi kastelua useammin. Mapito on polyuretaanin (PU), vuorivillan ja toisinaan kookoksen tai jopa perliitin sekoitus. Mapito-tyypit eivät monestikaan ole "puhtaita", siksi niillä on usein ihanteellista viljelyalustaa korkeampi EC- ja matalampi pH-arvo; tämä on Mapiton suuri haittapuoli. Mapitolle onkin siksi tärkeää määrittää tarkat pH- ja EC-arvot ja huuhdella se perusteellisesti ennen käyttöä!

Tägit :