Kirvat voivat olla siivellisiä tai siivettömiä. Ensimmäinen talven jälkeen kuoriutuva sukupolvi on tavallisesti siivetön. Useiden sukupolvien jälkeen isäntäkasvissa voi kuitenkin olla pulaa elintilasta. Tällaisen tilanteen seurauksena syntyy sukupolvi siivellisiä kirvoja, jotka voivat lentää toisiin kasveihin. Kaikki talvella munituista munista kuoriutuvat kirvat ovat naaraita. Kevään ja kesän aikana syntyy lisää naaraspuolisista kirvoista koostuvia sukupolvia. Naaraat elävät 25 päivää, minä aikana ne voivat kukin tuottaa jopa 80 uutta kirvaa. Keväällä ja kesällä tapahtuva lisääntyminen on suvutonta – uroksia ei ole.
Kirvat käyttävät ravinnokseen nilanestettä, mikä heikentää kasvia ja aiheuttaa metabolisen epätasapainon, lehtien kiertymistä ja – äärimmäisissä tapauksissa – lehtien varisemista. Lehtien putoaminen vaikuttaa sadon määrään ja laatuun. Kirvat myös tuovat kasviin toksiineja, mikä muuttaa sen kehitystä.
Lisäksi kirvojen erittämä mesikaste on otollinen kasvualusta monenlaisille sienille, jotka estävät lehtiä saamasta kaikkea tarvitsemaansa valoa.
Kaikkein vahingollisimpia ovat kuitenkin kirvojen tuomat virukset. Kirvat, erityisesti siivelliset, voivat muutamassa sekunnissa siirtää tusinoittain viruksia sairastuneista kasveista terveisiin. Suurin ongelma on, että viruksiin ei ole parannuskeinoa. Jos kasvi, jolla ei ole sieto- tai vastustuskykyä virukselle, saa tartunnan, se johtaa väistämättä lopputuotannon heikkenemiseen.
Kirvojen hyökkäyksen voi estää tai sen vaikutuksen minimoida useilla viljelytekniikoilla. Näitä ovat:
Kirvojen luonnollisia vihollisia ovat leppäkertut ja harsokorennot. Harsokorennon toukat (Chrysoperla sp.) ovat kirvojen kyltymättömiä saalistajia.